Värit

Sisustuksessa väreillä on iso rooli. Jokaisella on omat lempivärit, eikä sisustuksessa ole oikeita tai vääriä valintoja. Väreillä voidaan luoda tunnelmaa tai muokata tiloja. Suomalaisessa sisustuksessa käytetään paljon helppoja, toisiinsa sopeutuvia värejä. Suurinosa suomalaisista valitsee mieluiten sisustuksessa neutraaleja värejä jos vaihtoehtona ovat räikeät värit. Väreillä on merkitystä. Värit auttavat meitä hahmottamaan asioita, pintoja, tekstiilejä. Jos asunnossa kaikki olisivat samaa väriä, vaikka valkoista, meidän silmän olisi hyvin vaikea erottaa asioita toisistaan.

Värien vaikutukset

Otetaan esimerkkivärejä ja käydään läpi millaisia vaikutuksia eri väreillä on.

Lila. Lila yhdistetään juhliin, värinä se sopii tilanteisiin joihin liittyy tunteita. Lila yhdistetään väreistä eniten henkimaailman asioihin. Lila sopii rauhoittavaksi väriksi ja se edistää luovuutta.

Keltainen. Keltainen tuo valoa ja se muistuttaa auringosta. Keltainen muistuttaa ilosta, vilpittömyydestä sekä avoimuudesta. Keltainen piristää, rohkaisee ja vahvistaa.

Oranssi. Oranssi on vahva väri ja se hehkuu. Oranssi muistuttaa päättäväisyydestä ja elinvoimaisuudesta, se myös piristää. Oranssi voi rohkaista ja auttaa ajattelemaan asioita uusin tavoin.

Sininen. Sininen on luottamuksen, voiman, vakauden, ja rauhoittumisen väri. Sininen tukee menestystä ja auktoriteettia. Sininen auttaa ajattelemaan luovasti.

Vaaleanpunainen. Vaaleanpunainen on hempeä ja herkkä väri. Se muistuttaa rakkaudesta. Vaaleanpunainen on toivon, ilon sekä aistillisuuden väri.

Pinkki. Pinkki edustaa kiintymystä ja rakkautta. Vaaleanpunainen on onnellisuuden, lämmön ja voiman väri. Vaaleanpunainen yhdistetään myös viattomuuteen.

Punainen. Punainen on vahva väri. Se edustaa energiaa sekä jännitystä. Punainen tuo lämpöä ja muodostaa kodikkaan ilmapiirin. Punainen on terveyden, elinvoimaisuuden, ja voiman väri.

Vihreä. Vihreä liitetään toivoon, uudistuksiin, rauhallisuuteen. Se edustaa tasapainoisuutta ja sopua. Vihreä on levollisuuden ja toivon väri. Vihreä väri lisää kykyä keskittyä.

Valkoinen. Valkoinen väri liitetään usein viattomuuteen sen puhtauden vuoksi. Se on myös puhdas ja kevyt väri. Valkoinen rauhoittaa ja luo toivoa.

Värien lämpö

Värit voidaan karkeasti jakaa lämpimiin ja kylmiin väreihin. Lämpimiä värejä ovat oranssi, keltainen sekä punainen. Viileitä värejä taas ovat vihreä, sininen ja violetti. Lämpimiä värejä voidaan pitää piristävinä, kun taas kylmät värit ovat rauhoittavia. Väreillä on suora vaikutus mielialaamme. Koemme värit eri tavoin. Toiset värit kohottavat mielialaa, kun toiset taas saattavat laskea sitä. Kodin sisustusta koskevia värejä miettiessä, ei välttämättä kannata valita suoraan lempiväriä. On suotavaa miettiä värien vaikutusta ja sitä millaisen tunnelman haluaa luoda. Kannattaa miettiä myös tilaa johon värit sijoittuvat. Värien valinnalla voi tehdä tilasta joko suuremman tai pienemmän tuntuisen. Vaaleat värit ja valkoinen luovat mielikuvan avaruudesta ja suuremmasta tilasta. Tummat värit taas saattavat helposti pienentää tilaa ja tehdä siitä intiimimmän. Näin ollen, ei välttämättä kannata valita pikkuruiseen yksiöön pelkkiä tummia värejä, lopputuloksena voi olla hyvin ahdas tunnelma.

Väreillä on vaikutusta levollisuuteen. Varsinkin jos kärsii unettomuudesta, kannattaa katse suunnata makuuhuoneen värimaailmaan. Kannattaa suosia rauhoittavia värejä, jotka auttavat rentoutumaan. Suomalaisissa kodeissa pääosassa on usein valkoinen. Valkoisen rinnalle valitaan hillittyjä värejä tekemään tilasta kodikas. Värien miettiminen ja valitseminen ei ole helppoa, sillä värejä ja eri sävyjä on tarjolla hurjan paljon. Valintaamme ohjaa lopulta mieltymyksemme. Valitsemme helppoja, omaa silmää miellyttäviä sävyjä. Voimme käyttää värejä maalaamalla seiniä tai valitsemalla tapetteja. Huonekaluista on saatavilla eri värisiä vaihtoehtoja. Tekstiilit ovat myös yksi iso keino tuoda asuntoon väriä ja niiden vaihteleminen tuo aikaan suurenkin muutoksen.